On vääryyttä. NukkuMatti on jättäny meijän talon tai ainakin miut väliin joulusta asti. Piipahtanu sillon tällön silkasta säälistä. Toinen Matti on miun (uudessa) lompakossa, mut siltä ei löydy sääliä yhtään. Ikäviä hemmoja.

Toivottavasti pääsisin jo huhtikuussa oikeesti töihin. Alkaa toi Matti kukkarossa vituttaa. Onneks miun pää kaipais ehkä vaan pientä hienosäätöä, mikä toivottavasti korjaantuu tämän vikan puolikkaan sairasloman aikana. En tiedä tuleeko miun puhe koskaan ihan samanlaiseksi kuin ennen. Ulkopuolinen ei huomaa mitään. Perhe, kaverit ja tietysti itse huomaa eron entiseen. En halua nyt vaikuttaa kiittämättömältä. Olen todella kiitollinen siitä, että ylipäätään pystyn puhumaan. Ja siitä, että pystyn jatkamaan normaalia elämää. Kaikilla ei käy yhtä hyvä tuuri.

Huomenna miulla on kaulasuonten magneettikuvaus. Nähdään sit onko kaulasuoni parantunut ja voidaanko lääkitys jättää pois. Aivoinfarktini johtui siis kaulasuonen vauriosta. Siihen ei kuitenkaan löydetty syytä, miksi näin kävi.

Parina viime päivänä en ole tehnyt mitään järkevää. Eikä kai aina tarvikaan. Ollaan ystäväni kanssa maattu sohvilla kattomassa telkusta hömppäohjelmia. Mm. Häät sulhasen tapaan, Tyyliä vai ei. Uuuh tosi järkeviä, mut niin ihana naureskella niille.

En ole kuitenkaan unohtanu zumbailla. Viihdytän edelleen perhettäni heilumalla todella järkynnäköisesti hiki valuen nenänpäästä. Todella järkevää ;) tämäkin. Mut liikunta ei koskaan ole pahasta. Kaik mukaan vaan! =)