Mie jo luulin, että miun väsymys olis vähän hellittänyt. Oonkin vaan vähän oppinut hillitsemään suuttumistani. Eli ei miun pää pelaa yhtään paremmin. Ohi menee että heilahtaa. 

 Oon hukannu miun lompakon, ei mitään hajua, mihin oon sen tuikkassu. Se on yleensä miun käslaukussa tai keittiön pöydällä. Nyt ei näy missään ja ettiny oon hullun lailla. Lapsetkin on ettineet, lupasin parin euron palkkion löytäjälle. Toinen unohdettu asia, sisäpelipengät. Koko tän vajaan kuukauden mitä oon salilla käyny, oon harmitellu, ettei miul oo varaa sisäkenkiin. Sukkasillaa on pitäny salil heilua. Löysin tänään kaapista ihan uudet viime syksynä ostetut kengät, ostin ne kun kävin zumbassa. Jees. Kolmas, oon hukannu meiän kesäkengät.

Viime viikolla kävin taas neuropsykologilla. Laitto miut laskemaan. Plääääh! Kuten oon varmaan kertonutkin, niin vihaan matematiikkaa. Oon ollu siinä aina huono. Nyt oon täys tumpelo. Niinpä niin. Aivoinfarkti korosti miun kaikkia piirteitä. Yksinkertasesti miun aivot ei enää pysty käsittelemään mitään peruslaskuja monimutkasempaa. Puol tuntia laskin plus, miinus ja peruskertolaskuja. Hyvä etten kotiin tullessa nukahtanu rattiin, olin niin poikki. Mie täs just päätin, etten enää tarvii lukuja jotka menee yli sadan. Piste.

Nyt mie lähen ettimään meiän kesäkenkiä, en mie niin hölmö kuitenkaa ole, että oisin ne pois heittäny. Ohan niitten jossaan oltava.

Täs vähän piristyskuvaa kesään.