Viime postauksessa toivottelin hyvää kevättä, nyt toivotan hyvää syksyä. Mihin se kesä meni?? No se meni niin nopeasti, että en tänne ehtinyt. Laitan tähän kuitenkin muutaman kuvan meidän kesälomasta. Kuten aiemmin kerroinkin, me oltiin matkailuautolla reissunpäällä reilun viikon. Ehdittiin kuitenkin käymään Norjassakin. Oli just sopivan pituinen reissu, kaikilla kesti hermot. Ja koiratkin jaksoivat melko hyvin. Haltikin.

Kesällä oli myös vanhimman poikani rippijuhlat. Pidettiin ihan pienet juhlat vaan, ajatuksella kummit ja mummit. Se oli ihan sopiva määrä meille.

Olen pitänyt pari naurujoogasessiota ja viikon päästä on yksi sessio. Ja yritän lokakuussa pitää vielä pari. On ihanaa nähdä ihmisten nauravan. Ja on ihanaa kuulla ihmisiltä kuinka hyvä fiilis siitä tuli.

Olen ollut myös käynnistämässä paikallista nuorten AVH-ryhmää. Meillä on todella mukavaa porukkaa siellä. Koen, että ryhmä tuli tarpeeseen. Oletan ja toivonn, että muillakin olisi samanmoiset fiilikset ryhmän suhteen.

Tällä hetkellä odotan päätöstä osatyökyvyttömyydestä. Sehän annettiin vain vuodeksi eteenpäin ja nyt se vuosi jo mennä hurahti. En tiedä mitä teen jos tulee kielteinen päätös. En millään pysty tekemään kokopäiväistä työtä. Vaikka tilanne on jonkinverran parempi, niin ei se silti riitä siihen, että voisin olla töissä koko päivän. Välillä tuntuu jopa, että ei miulla mitään enää ole. Kunnes tulee päivä, jolloin täytyy keskittyä enmmän tai ajatella enemmän, sitten sen taas huomaa. Väsymys tulee, ja unohdukset lisääntyy. Puhehäiriötkään eivät ole täysin hävinneet ja välillä en löydä oikeita sanoja, ne vaan häviävät.

Tässä kesätunnelmia.

katin%20kuvat%20150.jpg

 

Yksi yöpaikoistamme.

katin%20kuvat%20173.jpg

katin%20kuvat%20197.jpg

katin%20kuvat%20231.jpg

 

Väillä piti herkutella.

katin%20kuvat%20267.jpg

katin%20kuvat%20308.jpg

katin%20kuvat%20305.jpg

Nyt on hirmu hinku matkustaa etelään, mutta eihän tässä ole varaa mennä minnekään. Joskus sitten...

Mukavaa ja aurinkoista syksyä!